Elämäni sensorina

Sensori on korkeaa aivotoimintaa, keskihintaista punaviiniä ja runsaasti pikkunaposteltavaa käyttävä nisäkäs. 

Kokemukseni perusteella sensoriksi ei synnytä, mutta sensoroinnin harjoittelun olisi hyvä alkaa jo lapsuusiässä. Omasta puolestani voin sanoa, että olen ikuisesti kiitollinen äidille ja isälleni, jotka ilmoittivat minut – 5-vuotiaan vasta lukemaan oppineen palleron – kotipaikkakuntamme sensoriopistoon. Sensoritunneilla perehdyttiin ylioppilastutkinnon historiaan ja harjoiteltiin lukemaan erilaisia käsialoja. Perheessäni oli iltalukemisena Terho Itkosen Kieliopas ja muistanpa harjoitelleeni yhdessä isäni kanssa arviointilomakkeen oikeaoppista täyttöä ja YTL:n mallinumeroiden kirjaamista.

Sensorointi - loistavaa taktiikkaa?

On tutkittu, että sensorien aivoihin on evoluution myötä kehittynyt biologinen ominaisuus, joka tekee heistä erityisen periksiantamattomia ja johon perustuu lajin kyky pitkäjänteiseen ja vastuuntuntoiseen työskentelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yllä olevan kaltaiset konseptipinot aktivoivat sensoreissa voimakkaan "TAISTELE!"-reaktion pakenemisen tai lamaantumisen sijaan. 

Silti on tärkeää ymmärtää, että sensorin työ on täynnä ristiriitoja ja monella sensorilla itselläänkin on työhön aito viha-rakkaussuhde. Enimmäkseen sensori tuntee työnsä merkitykselliseksi: onhan hän suomalaista koulujärjestelmää omalla pienellä panoksellaan pystyssä pitävä työmuurahainen, jolla on etuoikeus päästä kurkistamaan kansakunnan toivojen pään sisään. Toisinaan kuitenkin hyvänkin sensorin taktiikka saattaa pettää - ja silloin työ saattaa tuntua --- hommalta.

Sensorin kohtaaminen - uhka vai mahdollisuus?

Jos olet nähnyt elävän sensorin huhtikuun viimeisten viikkojen aikana, voit aavistaa jotain tämän vastuullisen työn varjopuolista. Kevään mittaan sensorin puhe-, ajatus- ja kokemusmaailma alkaa käymään ulkopuoliselle käsittämättömäksi. Sensori saattaa esimerkiksi purskahtaa nauruun (vaihtoehtoisesti: itkuun) koeaineistoon liittyvien mediatekstien äärellä.

Kun viimeisten arviointiliuskojen palautuspäivämäärä lähestyy, sensori menettää helposti kontaktinsa ulkomaailmaan. Hänen katseensa on tyhjä ja työ-, asuin- ja elinympäristö (yksi ja sama paikka) huomattavan sotkuinen (ks. kuva yllä). Ne sensorit, jotka vielä elävät parisuhteessa, eivät pääsääntöisesti voi kovin hyvin. Tässä vaiheessa sensorien perheet tarvitsevat erityistä suojelua ja mahdollisuuksien mukaan heidän kannattaakin harkita siirtymistä täyshoitoon toisaalle. 

Kun sitten koittaa se päivä, että sensori kertoo suoriutuneensa urakastaan, häntä voi alkaa varovasti tukemaan ns. normaalielämään palaamisessa. Hyvä tapa on esimerkisi taluttaa sensori pihalle ja antaa hänelle käteen harava tai puutarhasakset. J.Karjalaisen tuotantoa, viittauksia MM-jääkiekkoon ja Matti Nykäsen siteeraamista kannattaa välttää koko kesäkauden ajan.